online marketing Vallmo Gård







                         


päivitetty viimeksi 070604

  Vallmo Gård - tervetuloa!

  Vallmo Gård, lyhyemmin VG, on virtuaalitalli, eli kaikki sivuilta löytyvä materiaali on mielikuvituksen tuotetta, eikä niille ole vastinetta oikeassa elämässä. VG on vuoden 2004 toukokuussa perustettu talli, jonka perustin lähinnä omien hevosteni kotitalliksi. Päätin kuitenkin, että tallille saataisiin hieman lisää vipinää, jos tänne majoitettaisiin myös yksityisiä. Niinpä rakennutin vanhemman puoleisen tallirakennuksen toiseen päätyyn 7-paikkaisen lisäsiiven satulahuoneineen yksityisiä varten. Omille hevosilleni varatulla puolella karsinoita on 14 kappaletta. Tallilla on erinomaiset puitteet monipuoliseen harrastamiseen; tilan mailta löytyy yksi (1) uutuuttaan hohtava maneesi, kolme (3) valaistua, hiekkapohjaista ulkokenttää, 3,5 kilometrin pituinen maastoesterata sekä harjoitusravirata (+ 20km päässä ihan kunnon rata, jossa on mahdollisuus järjestää omia raveja). Hyväpohjaisia tarhoja ja laitumia on reilusti. Enemmän tietoa löydät tallin esittelystä.

  Kasvatustoimintamme on vähäistä, toiminta perustuu suurilta osin vain omien hevosteni kilpailuttamiseen. Varsoja syntyy harvoin, ja ne harvat onnelliset syntyvät kasvattajanimien Unikon-- tai V.G.-- alla. Suurin osa oreistamme on kuitenkin siitoskäytössä, ja ne ottavat enemmän kuin mielellään ulkopuolisia tammoja vastaan :) *vinkvink*. Lisää tietoa astutuksista ja muusta toiminnasta löytyy Toiminta-linkin alta tuosta ylhäältä ;>.

  Koska en tunnetusti(?) ole erityisen hyvä esipuheiden pitäjä, niin päästän Sinut nyt rauhassa tutustumaan talliin - ja ennen kaikkea sen upeisiin asukkaisiin. Vallmo Gårdin väki toivottaa Sinut ja ystäväsi tervetulleiksi uudelleenkin :).

  Kesäisin terveisin,
   Anu Koivulahti, lil_paw_@hotmail.com + koko tallin väki :)





  Sivuista

Sivut on suunniteltu resoluutiolle 1024 x 768, 24-bittisille väreille sekä IE:lle.
Kaikki materiaali © Anu Koivulahti ellei toisin mainita.

Kaiken materiaalin luvaton kopiointi on ehdottomasti kielletty Suomen tekijänoikeuslain nojalla.